9A9BDDC3-D97E-4044-BEAF-4FE7917AFDC0.jpgPitkästä aikaa. Tästä olen hautonut kirjoittavani jo puolitoista vuotta, mutta oma aika tuntuu olevan kortilla eikä riitä puoleenkaan siitä mitä haluaisi tehdä. No, kuitenkin. Tätä aihetta kun yritin itse googlailla sen ollessa ajankohtainen ja aika vähän ja sekavasti löytyi tietoa ja keskustelua aiheesta, lähinnä joku kelan kysy ja vastaa -palsta sekä ikivanhoja ketjuja jossakin vauvafoorumeilla.

Ihan alkuun totean, että arvostan tosi paljon niitä, jotka viihtyy lapsen tai lasten kanssa vaikka vuositolkulla kotona, jaksaa olla läsnä ja keksii virikkeitä, ulkoilee ja harrastaa. Itse vain en ole yhtään sellainen, koska kaipaan älyllisiä haasteita ja ihmiskontakteja. Tiedän, että tuo on vain vaihe kun lapsella on enemmän vauhtia kuin järkeä ja kommunikaatio rajoittuu yksittäisten sanojen toisteluun. Mutta oman mielenterveyteni takia tämä oli loistava ratkaisu, vaikka tiedän että jotkut lynkkaakin jos lapsia tehdään(ei tehdä, vaan saadaan!) eikä niiden kanssa sitten jakseta ja haluta olla 24/7.

Joka vanhempainvapaan jälkeen olen mennyt töihin heti kun olen päässyt, mutta nyt tuli ensimmäistä kertaa mieleen että töitä voisi ehkä tehdä myös sen aikana. Ajatus lähti oikeastaan siitä, kun selvittelin onko äitiyslomalle pakko jäädä silloin kun se virallisesti alkaa. No, ei ole pakko. Mulle ei löytynyt sijaista ajoissa, joten halusin olla töissä koska tuntui että sama se odotteleeko kotona vai töissä, koska olo oli ok eikä vakityöni ole fyysisesti raskasta.

Tein kaksi viikkoa normaalisti töitä äitiysloman virallisesti alettua, ja tuolta ajalta maksetaan minimiäitiysraha työpäiviltä ja normaali palkka lisäksi. Ilmoitin myös että saa soitella jos tulee mieleen jotain etähommaa. Kaksi viikkoa kotiin jäämisen jälkeen syntyi lapsi, jonka kanssa erinäisistä syistä meni viikko sairaalassa kököttäessä ja toinen viikko kotoa käsin verikokeissa hypätessä. Lapsi oli 3,5 viikkoa vanha kun aloitin lauantaityöt edellisessä työpaikassa, koska halusin ja koska mulla oli mahdollisuus. Viisi tuntia omaa aikaa joka viikolle, virikettä aivoille ja vaihtelua. Rahallisesti aika plus miinus nolla, kun ansiosidonnaisen äitiysrahan sijaan sain työpäiviltä minimirahan plus palkan. Mutta en ole muutenkaan niitä ihmisiä, jotka tekee töitä vain rahan takia.

Lapsen ollessa 4kk, soi puhelin. Olivat vakipaikasta muistaneet että mulle sai tarvittaessa soitella. Kävin hakemassa läppärin, tulostimen, puhelimen ja toisen näytön kotiin. Tein töitä joskus arkisin päikkäriaikaan ja sunnuntaisin. Sunnuntait on vanhempainvapaasysteemin porsaanreikä, niistä ei tarviis mihinkään ilmoittaa mutta alasta riippuen voi olla hankalaa tehdä pelkkää sunnuntaita. Ainoa hankaluus tuntui olevan ilmoitella kelaan ajoissa työpäivät, etteivät maksa liikaa. Muutamasti perivät sitten takaisin joitakin kymppejä kun osui ilmoituspäivät ja maksukauden katkeaminen liian lähelle toisiaan ja käsittelyaikojen takia ei mennyt kuin strömsössä. Töihinpaluu itsessään oli helppo, kun oli edes muutaman päivän verran kuukaudessa ylläpitänyt ammattitaitoa. Suosittelen!