No hei, kiitos kysymästä mutta ei ollut. Ja siihen kommenttiin sitten jäi se viimeinenkin into kertoa koko asiasta kenellekään. Eihän se toki muille pitäisi mitenkään kuulua mikä jonkun muun lapsiluku on ja toisaalta kuitenkin olis kiva jos olis joku jonka kanssa tästä iloita. Mikä siinä onkin niin vaikeaa pitää päänsä kiinni jos ei ole mitään hyvää sanottavaa... Nyt vaan tuo meni jotenkin tunteisiin enkä ole osannut olla iloinen asiasta kuin hetkittäin ja siitäkin tulee jotenkin syyllinen olo. Sikäli surullista, huomenna viikko 35 ja olen yhdelle ihmiselle asiasta kertonut (niiden lisäksi joille on ollut pakko) - onneksi on edes se yksi, jonka tiesin suhtautuvan niin kuin raskausuutisiin aina pitäisi. 

Niin, ei vahinko mutta jonkunlainen yllätys kyllä. Siis siihen nähden että kolmannen lapsen kohdalla tuli havaittua, että lapsia ei tehdä vaan saadaan ja nyt ikää oli kuitenkin jo monta vuotta enemmän. Olihan tätä asiaa pitkään jossiteltu ja todettu että pian tulee ikä vastaan ja sen lisäksi mietitty liikaa työtilannetta ja terveystilannetta ja sitä kuinka hullu täytyy olla aloittaakseen kaiken alusta kun muut lapset on jo kouluikäisiä. Ja miten ne lapset siihen suhtautuu ja tutut ja puolitutut ja muuta turhaa... Osittain sitäkin että jaksaako sitä oikeasti kun on vanha ja puutunut ja erityislapsi vaatii oman huomionsa (päästiin taas sentään kuraattori-psykologi-perhetyöntekijä -putkeen jos saataisi keinoja pitää arki rullaamassa helpommin). Mutta erinäisistä syistä taas uskon entistä enemmän siihen että asioilla on tapana järjestyä ja kaikella on tarkoituksensa.

Siitähän tämä oikeastaan lähti että olin kärsinyt jatkuvasta pahoinvoinnista varmaan jo pari vuotta ja mies keksi että jospa se johtuukin noista hormoneista joita käytin väärin koska vihaan menkkoja. Sitäpä sitten kokeilemaan että normalisoituuko olo kun jättää hormonit apteekkiin. No ei auttanut, sama olo jatkui eikä ne menkat koskaan alkaneet. Niitä odotellessa löysin vakkarityön, ehkä parhaan sellaisen tähän mennessä eivätkä mua tämänkään takia ulos kuulemma heitä sieltä (laitontahan se oliskin, mutta kyllä tekosyitä koeajalla irtisanomiseen löytyy jos niin haluaa). Jotta pitkästä hiljaisuudesta huolimatta kaikki on paremmin kuin hyvin vaikka olo onkin edelleen vähän epätodellinen, kohta se jo syntyy. Töistä voisi jäädä tämän viikon jälkeen pois, mutta ajattelin vielä viikon tai kaksi jatkaa kun ei huvita kotonakaan yksistään jumittaa, tuntuu odottavan aika vielä pidemmältä..