FCCE85E0-904E-4945-8F90-3721F76992DE.jpg

Viime viikon lopulla ja alkuviikolla oli jotenkin niin sellanen eniten vituttaa kaikki -olo ettei tiennyt miten päin olis ja mitä tekis kun olis tehny mieli vaan vetää peitto korviin ja ottaa kasa kissoja kainaloon. Onneksi asioilla on tapana järjestyä ja jälkeenpäin voi taas olla tyytyväinen siitä, miten hyvin monikin asia oikeastaan on. Yleensä en turhia stressaa mutta varsinkin kaikki sellainen saa pipon kiristämään mikä menee päin sitä itteään ilman että siihen voi juuri vaikuttaa...ja myöhemmin kun asioita miettii niin tuntuu että ne vielä kasvaa todellisuutta suuremmiksi ongelmiksi omassa päässä kun on jo valmiiksi ärsyyntynyt jostain. mutta pistänpä oikein listaten asioita jotka vähän lähti kasaantumaan.92846CC2-E372-45D0-8877-B5E479B7B477.jpg

Palmusunnuntaista se taisi alkaa. 6v ja 12v(ylihuomenna!) olivat ihan into piukassa menossa virpomaan(ilmaista karkkia ja rahaa, jipii!) ja sanoin että senkus menevät kunhan itse hakevat oksat ja koristelevat...jostain syystä tilanne kääntyi kuitenkin niin, että itse saksin niitä oksia lauantaina illan pimeydessä ja sunnuntaiaamuna kun olis vaikka voinut nukkua pitkään niin heräsinkin telkkarista tuleviin formuloihin ja löysin itseni teippaamasta koristeita oksiin. No, lapsilla oli kuitenkin kivaa ja olipa vähän kollektiivista tekemistäkin.

Kissoja piti yhden ihmisen tulla katsomaan mutta eipä näkynyt tai kuulunut vastausta edes viestiin kun kyselin perään. No, muutamia päiviä myöhemmin sain vastauksen ja syyn, odotellaan ensi viikkoa jos noi ylimääräiset sitten pääsisivät uuteen kotiinsa. Kunhan nyt ennen meidän ulkomaanmatkaa saisi ne pois nurkista, muuten on kyllä ollut ihan mahtavaa nähdä miten kehitystä tapahtuu villikissoissa. Toista varten mulla on kyllä haavi lainassa että sen saisi kiinni. Kokeilin haavin toimintaa meidän kesyimpään kissaan eikä sekään tykännyt...

Autot ja mies. Toisesta autosta hajosi ajossa osa, joka oli jo suunniteltu vaihdettavan ja siinäpä menikin miehellä koko viikonloppu. Harmittaa aina kun toisen vapaa-aika menee autojen rassaamiseen, mutta onneksi se osaa itse vaihtaa melkein minkä vaan mikä menee rikki, siinä säästetään kyllä pitkä penni. Tosin se kyllä laittaakin säästyneen rahan johonkin autotarvikkeisiin mitä ilmankin hyvin pärjäisi. Toisesta autosta ei vaihteeksi auenneet ovet yhtenä aamuna kun oli satanut jotain jäävettä, sen seurauksena olin vaihteeksi sitä mieltä että vaihdan auton johonkin toiseen, mutta toisaalta muuten se kaikin puolin toimii ja on hyvä ja käytännöllinen, niin ehkä tuon ominaisuuden kanssa vaan täytyy elää. Onneksi tulee kevät niin ei ne ovet plussakelillä sitten enää kiukuttele. Seuraavaksi varmaan kiroilen sitten ilmastoinnin kanssa kun se varmaan vuotaa jostain kun pitää niin usein täyttää. 

Työnantaja. Perui mun viime viikolle suunnitellun vuoron edellisenä iltana, eikä sen jälkeen kuulunut enää mitään. Se uraputki oli sitten siinä, eikä oikeastaan harmita yhtään. Kokemusta rikkaampana ja niin edelleen, nyt vielä kun saisin tuntilapun ensin itselle ja sitten palkanlaskijalle niin saisi taas työttömyyskassalta ansiosidonnaisen ulos sen perusteella.

Rahattomuus kiristää kanssa. Siitä täytyy tosin syyttää laskujen lisäksi extemporehankintoja nimeltä puhelin sekä ovi ja ikkuna...mutta onneksi on taloudessa yksi visakortti niin voi sieltä tilapäisesti lainata että saa asuntolainan maksettua, kyllä se tästä taas tasaantuu. Täytynee tosin tehdä lomaviikko sisään kun ei perse taida kestää olla viikkoa palkattomalla vapaalla. Toisaalta sitä huomaa ostavansa esim. kaupasta paljon vähemmän kaikkea turhaa ja tekevänsä itse kun rahat on vähissä. Tällä viikolla ollaan syöty mm. kerroskiisseliä ja suklaapuuroa, sämpylöitäkin pitäis taas leipoa.

Toimintaterapeutti. Lupasi palata asiaan tyyliin kaksi viikkoa sitten, mutta oli ollut ruuhkaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin eli ei tarvii olla huolissaan lapsesta vaikka neuvolassa olivat sitä mieltä että on ikätasostaan jäljessä ja jotain häikkää on. Mutta ilmeisesti enemmän on kyse harjoituksen ja motivaation puutteesta että jää karkeamotoriikassa ikätasollaan asteikon häntäpäähän. Kuitenkin oppi esim.hyppäämään narua ja kunhan nuo puolen metrin hanget sulaa niin täytyy taas kaivaa pyörä esiin. Harmittaa vain lapsen puolesta kun samanikäiset painelee ilman apupyöriä menemään ja toisella ei tahdo onnistua edes appareiden kanssa. Mutta ehkä se siitä, onneksi tämäkin selvisi näin äkkiä kun kuukauden sisällä soitosta oli jo sekin selvillä ettei tarvii vauhkoontua.

Äiti. Viimeisinä vaan ei vähäisimpänä stressin ja ahdistuksen aiheena. Sehän käy meillä hyvä jos kerran vuodessa enkä tule juttuun sen kanssa yhtään. Se kuitenkin yllätti lähestymällä sähköpostitse(koska lapsella on synttärit) että voisi uhrata vapaapäivänsä tulemalla kylään, jos meille sopii. No, muutaman lauseen vastausviestistä sensuroituani saatiin sovittua kyläily vaikka aloituksesta ihan vähän paistoi läpi se, että mieluummin tapaisi sankaria sielläpäin jos ex sattuisi olemaan kaupunkikämpillään lasten kanssa. Siellähän se on enemmän käynyt kuin meillä ja ei varsinaisesti häiritsekään. Lasten puolesta harmittaa kun ne aina kyselee että miksei mummu ikinä käy ja on mummua ikävä ja koskahan se tulee jne. Toivotaan että tapaaminen ei ole uhka vaan mahdollisuus, vaikka ei olekaan todennäköistä että äiti ikinä tulis olemaan sellainen kuin normaalit äidit.

B16D15D3-1FD4-46B3-822D-C7B1A89C5EB4.jpg

Maalausinspiraatiokin onneksi iski pitkästä aikaa, melko rentouttavaa puuhaa kun saa kaikessa hiljaisuudessa sutia menemään. Pöydästä (ja sellaisesta männynvärisestä kaapista) tulee samaa sarjaa kuin yhdestä lipastosta aiemmin, kulutettua pintaa kun tuohon laittaa vielä valkoista päälle ja sitten vähän hiekkapaperilla pyyhkii. Pääsiäiskuvan lautasesta tuli kyllä vähän turhankin blingbling omaan makuuni, mutta ajankulukseni otin senkin käsittelyyn yhdessä työnäytöksessä kun oli tietyt värit valmiina. Itselle ostin kuitenkin kirkkaan pintavahan vaihtoehdoksi hopeanväristä enkä tuota kultaa mikä on lautasen pinnassa.