Onneksi on taas jonkunlainen arki käynnissä. Lasten joululoma meni pitkälti itsellä töissä ollessa ja sitten kun olis pitänyt jaksaa tehdä niitten koko päivän kotona möllöttäneiden lasten kanssa jotain niin ei vaan jaksanut. Joulukin tuli tänä vuonna ihan kaupan hyllystä kun ei ollut riittävästi tunteja alkaa tekemään itse. Tallinnassa käytiin kyllä joulutoria ihmettelemässä, syömässä ja nukkumassa niin saatiin vähän katkaistua sitä loppuvuoden hässäkkää.E9347E04-C6C5-4765-AA1C-B4F47091A168.jpgEi kai se tori kovin ihmeellinen näky lopulta edes ollut, kun ei ollut luntakaan...mutta ihan jees, ei ole ennen joulukuussa tullut reissattua Tallinnaan. Ostoksilla käytiin maltillisesti kun auto oli täynnä ihmisiä matkalaukkuineen niin tilaa ei juuri jäänyt ylimääräistä. Viereisen hotellin kylpylä oli myös ihan ok, paitsi itselleni vesi oli niin kylmää että istuin yksinäni porealtaassa tarkenemassa...

B6AFB75C-EE0E-4069-B077-AD07B0CF93DA.jpg4A7C10C4-1974-41B2-8681-470755C1C169.jpgNyt isommat ovat laskettelemassa kun kiristys, uhkailu ja lahjonta ne välillä ajaa sinne etteivät täysin jämähdä neljän seinän sisälle ruutujen ääreen. Liikaa ei kuitenkaan voi sanella mitä teinin ja esiteinin pitäisi tehdä, vaan jättää tilaa sille omalle harkintakyvylle... kyllä ne välillä sitten jotain innostuvat tekemään, eilen oltiin luistelemassa. Ex on matkoilla kaksi viikkoa ja siihen päälle ilmeisesti vielä viikon töissä, kyllä välilä koville ottaa kun on tottunut siihen reilu puoleen viikkoon kerrallaan kolmen lapsen kanssa. Mutta viikko takana ja hengissä ollaan edelleen, onhan se asennekysymys vaikka oma aika on kortilla toistaiseksi.

Plaah, kohtahan on hiihtolomakin jo ja sinnekin on tiedossa ainakin yksi ajomatka mikä pitäis tehdä jos vaan perse kestää...hiihtäminenkin on tältä talvelta vielä aloittamatta.408D9FCB-775C-4310-9DBF-552E567D7E40.jpgB860DD7E-ABE5-437F-90F5-68F92EA59026.jpgMatkoille houkuttelis kyllä itsekin lähteä, mutta saa nähdä koska sellaiseen olisi mahdollisuus. Lasten kanssa se ei ole älyttömän edullista eikä rentouttavaa, mutta toisaalta kaksin on paitsi outoa niin myös hankalaa lähteä kun ei noita saa viikoksi mihinkään säilöön. Kissojakin on tällä hetkellä kuusi, niillekin täytyy aina etsiä hiekkalaatikon tyhjentäjä ja ruokien tarjoilija kun kotoa poistuu useammaksi päiväksi. Ja työkyviotkin tietysti pitää ottaa huomioon, ens viikolla olen menossa tekemään  40h/kk sopimusta(koska aktiivimalli my ass ja pääkin hajoaa jos ei ole tekemistä) ja huhtikuun alusta pitäisi olla kokopäivähommaa sen lisäksi.  Mutta jospa syksyllä sitten olisi jonkun reissun aika, keväällä ollaan aiemmin käyty mutta se tulee nyt vähän äkkiä vastaan niin rahan kuin ajan puitteissa. Vaikka nyt ei siltä tunnu että kevät on lähelläkään kun lunta on jotain puoli metriä ja harva se päivä saa hiki hatussa kolata.

B10936C3-8993-404E-8817-E3B278896078.jpg3F6672B0-B72F-44F0-B88A-73F8FC7CD48B.jpgAivan mahtavat hanskat sain joululahjaksi, pitäisi olla tuollaset integroidut heijastimet kaikissa asusteissa ja vaatteissa pakollisia! Niin monesti huomaa itsekin menevänsä aivan pimeänä tuolla liikenteessä...tästä viisastuneena ostin lapsillekin kaikille hanskat joissa on heijastinkangas tai muuten paljon heijastavaa pintaa, niin vähän näkyvät vaikka ne killuvat heijastimet jäisi matkasta.Tulipa sillisalaatti tästä postauksesta kuin pitkän aikaa on ollut kirjoittamatta, mutta jospa ensi kerralla  perehdyn yhteen asiaan paremmin.