Enkä todellakaan häpeä siellä käymistä. On tehnyt hyvää keskustella ulkopuolisen ihmisen kanssa kun itse sitä näkee asiat vain omasta perspektiivistään eikä osaa ajatella kuin tietyllä tavalla.  Löytyisi varmaan syitä vierailla tuossa laitoksessa ihan itseenikin liittyvien asioiden takia, mutta lapseni kanssa olen viime aikoina ollut todella neuvoton ja voimaton ja siksi siellä käymme. Psykologin testeissä ei löytynyt varsinaista syytä meidän arjen ongelmille, sen toki jo tiesinkin että tyhmä lapsi ei ole vaikka keskittyminen on hankalaa ja tunteet hallitsemattomia. Mutta tuntuipa kivalta kun ylipäätään pääsimme testeihin ja juttelemaan kaikesta mikä mieltä painaa ja on haastavaa, se kun toivottavasti ammatti-ihmisten kanssa voi johtaa ratkaisujen löytämiseen ajan myötä toisin kuin asioiden vatvominen kotona päivästä toiseen samalla kaavalla. 

IMG_2521.jpg

Sen toistaiseksi tiedän, että lapsella on luultavasti jotain häikkää oman toiminnan ohjauksessa eli asioista saa muistuttaa jatkuvasti kun rutiininomaiset asiatkaan eivät usein itsestään suju. Tuntoyliherkkyys ja -aliherkkyys on myös fakta, joka osin pelottaakin kun katkenneet luut ja mädäntyneet hampaat ei tunnu missään ja itsesuojeluvaisto puuttuu varsinkin raivokohtausten yhteydessä - siitäkin huolimatta että suurin osa vaatteista puristaa ja kiristää ja tuntuu inhottavalta. Levottomuuden ja ulkopuolisen silmiin kummallisen käytöksen kanssa olen oppinut elämään, mutta viimeinen niitti tuonne hakeutumiseen oli aivan hirveäksi muuttunut kielenkäyttö. Miettikääpä hetki miltä tuntuu kun lapsesi sanoo että tapa ittes vitun läski homo neekeri ja siihen kaikki kirosanat perään, turpa kiinni tai revin sun pään irti jne jne. tai vastavuoroisesti sanoo tappavansa itsensä kun on mun vika että hän on olemassa ja kaikki olis hyvin jos meitä muita ei olisi kun ärsytetään häntä. Ensimmäinen reaktio toki on kieltää puhumasta toisille ihmisille noin, mutta kun se ei lopeta raivoa vaan yllyttää entisestään. Sitten tulee paha olo ja itku kun ei tiedä mistä tuollanen kumpuaa ja oma voimattomuus asian suhteen. Toki ollaan jo vuosia pidetty lapsesta kiinni kiukun tullen ettei satuta itseään tai muita, mutta jotenkin sanat tuntuu niin paljon pahemmalta ettei tiedä miten päin olisi. Toisaalta melkein toivon että saisi tuollaisen kohtauksen joskus vaikka koulussa niin se johtaisi lastensuojeluilmoitukseen ja sitä kautta eteenpäin jos se auttaisi ymmärtämään ettei miten vain voi käyttäytyä edes kotona vaan täytyy olla kunnioitus muita kohtaan sellaisen " haistakaa kaikki paska ja mä voin tehdä ihan mitä haluan" -asenteen sijaan.

IMG_2592.jpg

Kun arki on haastavaa, ihan pienetkin asiat tuntuvat välillä suunnilleen lottovoitolta. Normaaleiden lasten vanhemmista tuntuu varmasti ihan absurdilta se, miten iloinen olen jos lapsi jonain päivänä pesee hampaansa itse ja menee nukkumaan itse, sovittaa vaatteita kaupassa (sen sijaan että makaisi siellä kaupan lattialla ja koskisi kaikkeen mutta ei jaksaisi keskittyä ja kotona taas toteaisi itkupotkuraivarin jälkeen että täytyy pitää samoja mitä on jo viikon käytetty kun ei muitakaan ole mitkä kelpaisi) tai ihan vaan selviää koko päivästä ilman yhtään isompaa raivokohtausta. Niin kovasti toivon, että vielä löydämme syyn ja keinot joilla hänestä saadaan tasapainoinen ja omatoiminen aikuinen joka osaa ottaa muut huomioon.