Mä en ikinä ole ollut merkkiurheilija lastenvaatteiden suhteen, ei mulla vaan ole kiinnostusta laittaa suuria summia tuollaseen kuluvaan materiaaliin kiinni vaikka ymmärrän kyllä että ne säilyttävät arvonsa paremmin kuin markettivaatteet. Silti mä olen suht tarkka siitä miltä vaatteet näyttää enkä tykkää että ne on samanlaisia kuin joka toisella vastaantulevalla. Paljon ostan kirppareilta käytettynä ja loput on sitten tilattu h&m:ltä tai haettu name itiä myyvästä kaupasta. Kipuraja menee uutena ostaessa sisävaatteiden kohdalla noin 15 eurossa, isompien vaatteet tietysti alkaa olla hintavampia. Talvivaatteet ostan melkeinpä aina alennusmyynneistä, niissä on välillä pakko mennä silti lähemmäs neljääkymppiä jos tahtoo saada kunnolliset. Tällä kertaa lähti kyllä budjetti aivan käsistä kun löysin tytölle molon luurankohaalarin.

IMG_1523.jpg

Yhtään ko. merkin vaatteista ei ollut kokemusta ennestään kun lukeutuvat mielestäni niihin törkyhintaisiin, mutta ajattelin nyt kokeilla onko yhtään hintansa väärti. Aika skeptisesti suhtaudun kyllä haalariin jo valmiiksi, otin sen paketista ja ei se näyttänyt tai tuntunut sellaiselta kun ajattelin kalliin haalarin olevan. En siis todellakaan ymmärrä miksi joku maksaa tuollasesta lähemmäs 200€ kun halvemmallakin saa aivan hyviä? Toki vaatteet saattaa joillekin olla sellainen 'kattokaa nyt kaikki kun meillä on tällasiin varaa' -juttu ja sitten niillä ei saa kontata maassa etteivät mee pilalle. Meillä kestosuosikit ulkovaatteissa on olleet Lassie, Jonathan ja Name it ihan hinta-kestävyyssuhteeseen perustuen.

IMG_1524.jpgMutta itse haalarista sitten jonkun verran, ensivaikutelmaksi jäi se, että jotenkin ohuen ja pehmeän oloinen. Kooltaan aika kapeaa mallia ja muutenkin sen verran pienehkö, että onneksi tilasin koossa 116cm vaikka tyttö on vasta vähän päälle metrin pitkä(monenakohan päivänä olen unohtanut soittaa aikaa neuvolaan, kun se puolen tunnin soittoaika menee aina ohi...). Oikeastaan vain hihoista on selvästi pidempi kuin tuo pinkki 104cm jonathan joka voi olla lopputalvesta jo turhan nafti. Hihoissa oli resorit, siitä plussaa. Ja toi kuosi oli vaan jotenkin niin osuva kun tyttö rakastaa luurankosukkahousujaan ja lepakkohuppariaan yli kaiken. Mustassa voi kyllä näkyä kuluma enemmän kuin muissa väreissä, mutta ihmeen vähän meillä on ulkovaatteet käytössä kuluneet. Koko on toivottavasti passeli vielä vuoden päästä talvellakin. Hätävarana on toki vielä takki ja housut -setti vaikka neiti mieluummin käyttää haalaria kun se on nopeampi pukea, takin vetskari tuottaa vielä ongelmia saada itse kiinni.

IMG_1521.jpgTässä yhdet mussukat unilla. Pikkukissan piti tänään muuttaa uuteen kotiinsa, mutta se nyt vähän siirtyi kun noutajan auto hajosi matkalle. Eipä sikäli haittaa, onhan tuo söpö ja mahtuu meillä olemaan kunnes saadaan uusi noutoyritys järjestettyä.