Jossain sivulauseessa olenkin varmaan maininnut mun äidistä ja siitä, miten se on mulle ihan kuin kuka tahansa sukulainen eikä sellainen tärkeä ihminen kuin monille muille äidit tuntuu olevan. Vähän surullista, mutta olen todennut että sen parempi mitä vähemmän ollaan tekemisissä. En muista yhtään kertaa, että olisin soittanut äidille sen 15 vuoden aikana kun olen asunut omillani. Ei sillä että iskällekään koskaan soittelisin vaikka siihen on vähän läheisempi suhde. Äiti käy meillä ehkä pari kertaa vuodessa ja nekin hetket on lähinnä aika vaivaannuttavia kun tiedän että jossain vaiheessa puheenaiheet vaan loppuvat. Yleensä kun puhutaan äidistä mun siskon tai miehen kanssa, keskustelu toistaa itseään eli lähinnä pohditaan sitä että miksi se on niin outo ihminen. Toisaalta asia vaivaa välillä, mutta tiedän ettei toinen ihminen miksikään muutu niin en paljon jaksa päätäni vaivata sen tekemisillä.

IMG_0017.jpg

Äitisuhteeni lähti entistä huonompaan suuntaan sillä hetkellä, kun vaihdoin miestä. En tosin muista, että äiti olisi minun ja exän vauvauutisistakaan aikoinaan ilahtunut, mutta oli kaikesta huolimatta sitä mieltä, että tein elämäni virheen kun erosimme. Siitä huolimatta, että hyvin vähän tuollainen pari kertaa vuodessa kyläilevä ihminen toisten asioista tietää ja on itsekin suvussaan nähnyt etteivät alkoholistit miksikään muutu ja muutenkin on paljon asioita joita on jälkikäteen mahdotonta korjata. Oikeastaan paljonkaan kumpaakaan miestä tuntematta, äiti päätti suunnilleen vihata nykyistä ja jatkaa yhteydenpitoa exääni enemmän kuin minuun. Jotenkin mulla vähän alkoi keittää kun ex pisti viestin tällä viikolla että äitini oli siltä kysellyt että voiko pojat tulla mummolaan lomailemaan. Mulle se on varmaan sitten joku ilmoitusasia että ne on siellä ja vielä kun tiedän ettei äitillä hermo kestä molempia poikia varmaan puolta päivää kauempaa, mutta ei kai se multa pois ole jos haluavat keskenään järjestellä. Samoin kun se laittaa pojille postia mieluummin exän osoitteeseen kuin meille ja juuri selvisi että ex oli saanut samanlaisen lahjakortin joululahjaksi kuin minäkin ja nykyistä miestäni ei muistettu mitenkään. Ei käytännössä kovin paljon hetkauta mun elämää mutta en vaan jaksa ymmärtää.

WP_20160531_19_52_58_Pro.jpg

Välillä olen jopa epäillyt, että äiti on oikeasti seonnut. Sen postit menee poste restanteen ja sillä on oma mökki josta iskä ei tiedä. Mun vanhemmat siis asuu samassa talossa vaikka ne ei ikinä tee mitään yhdessä tai ole samaan aikaan edes kotona. Mutta ilmeisesti äidin mielestä on parempi pitää jotain kulissia yllä kuin myöntää itselleen että elämä olisi onnellisempaa jotenkin muuten. Jos jotain äidissä ihailen, niin sitä että se matkustelee yksin monta kertaa vuodessa ja puhuu sujuvasti ainakin viittä kieltä. Joskus on pelottavaa huomata muistuttavansa äitiään, niin hyvässä kuin pahassa.
Olen perinyt ainakin sen taidon, että osaan sanoa tosi ilkeästi ja toisaalta sen, että teen mitä haluan enkä mieti pystynkö siihen ja pitkälti ei tartte auttaa -asenteella eli mieluummin teen kaiken itse kun pyydän apua mihinkään. Silti välillä toivoo, että äiti olis ihan normaali. Onneksi itse voi yrittää olla vähän toisenlainen.