Viime aikoina mua on aina vaan enemmän ärsyttänyt yksi asia. Se, miten asiat lokeroidaan tyttöjen tai poikien juttuihin ja miten se häiritsee joidenkin ihmisten mielenrauhaa jos ei lapsi ole stereotyyppinen sukupuolensa edustaja. En voi ymmärtää miten se on joltain pois jos pojalla on kynsilakkaa ja tytöllä siniset vaatteet. Tyttö on päiväkodin alkamisen jälkeen selvästi kiinnittänyt asiaan huomiota, siellä kun on paljon lapsia ja joku on sitten sanonut ääneen ettei poika voi askarrella punaisesta kartongista kun se on tyttöjen väri ja päinvastoin. On tyttöjen lelut ja poikien lelut ja niin edelleen, tuntuu että harva se päivä on saanut kotona korjata näitä uusia käsityksiä, ettei mikään estä vaikkapa tyttöä leikkimästä autoilla siitä huolimatta ettei muut tytöt niillä leikkisi. Tyttäreni on kuulemma hoitoryhmänsä ainoa, joka leikkii poikien kanssa päiväkodissa milloin mitäkin. Toki leikkii tyttöjenkin kanssa ja välillä yksinäänkin, mutta ei valitse seuraansa sukupuolen perusteella. Kreikasta ostettiin jalkapallopaita ja neiti halusi ehdottomasti sinisen eikä ehdotettua pinkkiä.

nimet%C3%B6n1.jpg

Poikatyttöä suurempi ongelma ihmisille tuntuu kuitenkin olevan poika, joka rakastaa pitkiä hiuksia ja kynsilakkaa. Viimeksi eilen tapaus äiti sanoi pojalleni, että tuollaset naisten jutut otetaan sitten pois jos meille oot tulossa. Teki mieli sanoa että ei tosiaan tarvii lähteäkään mummolaan jos asenne on tuollanen...

nimet%C3%B6n.jpg

Tulee niin paha mieli oman ja kaikkien muidenkin lasten puolesta siitä, että joku väkisin haluaa puuttua niiden oikeuteen olla juuri sellainen kuin itse haluaa. Miltä lapsesta oikeasti tuntuu, jos on just keksinyt jotain kivaa ja hienoa ja sitten joku tulee sanomaan että et sä kyllä voi tehdä noin tai olla tuollainen? Miksi kukaan on sitä mieltä että kaikkien tyttöjen ja poikien pitää mahtua samaan muottiin? Jotenkin olin ajatellut ettei nykyaikana törmäisi näinkin vanhanaikaisiin asenteisiin, mutta olen ollut todella väärässä. Itseen kohdistuvat ennakkoluulot kestää kun niihin on tottunut, enää ei juuri heilauta töissä jos tytötellään tai oletetaan etten voi mitään tietää kun olen nainen. Lapseen kohdistuvaa kritiikkiä on vaikeampi hyväksyä ja väsyttävää kerta toisensa jälkeen lapselle muistuttaa ettei sellaisesta tarvitse välittää. Asenteet lähtevät kotoa ja toivon, että seuraava sukupolvi on avarakatseisempi kaiken erilaisuuden suhteen. Se on ainakin varmaa, että jatkossakin rohkaisen lapsia olemaan omia persooniaan ilman että on tarvetta miettiä voinko tehdä näin kun olen tyttö tai poika...