Mistähän alottaisi, melkoista tajunnanvirtaa pää täynnä kun ei oo hetkeen kerinnyt purkaa sitä sanoiksi...Syy on kai lähinnä se, että olen nyt ollut töissä yhdeksän päivää putkeen. Olen tosi huono sanomaan ei jos johonkin kysytään, siitäkin huolimatta että olin vähän järkyttynyt koko hommasta. Olen ollut kohta kuukauden henkilökohtaisena avustajana naiselle, joka oli saanut mun puhelinnumeron sosiaalitoimistosta, joka oli ehkä saanut mun puhelinnumeron jostain tietokannasta kun olin hakenut paikkaa ihan toisen henkilön avustajana.  Mutta vastasin puhelimeen enkä osannut sanoa ei, nyt olen siis vähän alle 70-vuotiaan naisen avustaja sen sijaan että olisin 12-vuotiaan lapsen avustaja... Toki homma vaatii joka tapauksessa enemmän sopivaa luonnetta ja asennetta kuin mitään koulutusta, mutta silti mietin monta päivää että oikeastiko homma menee noin, että kun joku ei pärjää kotonaan ilman avustajaa niin annetaan satunnaisten työttömien numeroita ja toivotaan parasta? Todennäköisesti tää ei ole edes jäävuoren huippu, mutta sen verran empatiakykyä mulla oli että suostuin, koska musta on kamalaa jos joku mummu kökkii koko viikonlopun yksin kodissaan koska tasapaino ja näkö ei riitä siihen että voisi yksin lähteä vaikka ulos. Seuraava ajatus olikin sitten se, että toivottavasti itsestä ei tule ikinä niin avustettavaa että joutuisi soittamaan jonkun random työttömän apuun.

WP_20160501_17_50_53_Pro.jpg

Olen kyllä mennyt aika pitkälle mukavuusalueeni ulkopuolelle työn merkeissä, vaativaahan se ei ole ja työaikakin on vain neljä tuntia päivässä. Nyt on kyllä mukava olla tämä viikko ihan vaan kotona sen jälkeen kun on tuurannut viikkoavustajan loman niiden sopimuksessa olevien viikonloppujen lisäksi. Lähinnä henkisesti raskasta nähdä kuinka avuton ja yksinäinen joku on ja toisaalta ilahduttavaa miten tyytyväinen joku voi olla siitä että keittää kahvia, tekee ruokaa, istuu seurana katsomassa telkkaria, petaa sängyn, ompelee verhon, järjestää vaatekaapin, taluttaa käsikynkkää kauppaan, lähtee mukaan jumppaan/sairaalaan ja niin edelleen. Onneksi mulla alkaa se kesätyöpätkä kuukauden päästä lisäksi niin näkee vähän muunlaisiakin ihmisiä. Ylläoleva kuva on eiliseltä kun kävin huutokauppakeisarin maisemista hakemassa uuden oksasilppurin. Se lainassa ollut sähkökäyttöinen sanoi sopimuksen irti ekan tunnin silppuamisen jälkeen, moottori hajosi eikä kannattanut korjata kun oli sen verran vanha. Nyt on isompi, polttomoottorilla toimiva joka toivottavasti kestää käyttöä paremmin. Joka tapauksessa olen nyt jo ihan kypsä noihin orapihlajan oksien piikkeihin kun sormet on täynnä reikiä vaikka olis paritkin hanskat päällekkäin niitä silputessa.

WP_20160429_20_04_31_Pro.jpg

Tässä lootassa ehkä kasvaa kesällä kukkia, kolme halvimman hintaryhmän siemenpussia kippasin multaan. Viime vuonna istutin tuohon jotain kukkasipuleita eikä ne muistaakseni kasvaneet kuin muutamaksi vihreäksi varreksi niin ei huvittanut investoida kovin paljoa tällä kertaa.

WP_20160429_20_04_50_Pro.jpg

Tästä kehikosta raavittiin viimevuotiset porkkanan, perunan, ruohosipulin ja salaatin jämät ylös ja tänä kesänä siinä kasvaa herneitä jos on kasvaakseen...

WP_20160501_19_31_23_Pro.jpg

Sitten oli vappu. Kätevänä emäntänä toki melkein poltin noi kaupan pakastealtaan munkit ;) Tänä vuonna ei ollut edes yhtään ilmapalloa tai serpentiiniä eikä käyty missään vapputapahtumassakaan. Hyvin meni ilmankin, oltiin rennoissa 50-vuotisjuhlissa lauantaina ja eilen sitten tosiaan ulkona koko ilta kun oli lämmintä ja aurinkoista.

WP_20160422_19_23_36_Pro.jpg

Edelliset hoitokisut on lähteneet uuteen kotiinsa Keravalle ja niiden tilalle tuli tällaiset kaksi arkajalkaan hoitoon. Kovin söpöjä, mutta arempia kuin mitkään meillä tähän asti olleet. Niitä ei juuri näy päivisin mutta iltaisin saattaa nähdä vilaukselta ja yöllä leikkivät kyllä, ottavat varmasti aikansa ennen kuin niistä tulee siliteltäviä tapauksia.