Talo on puolet viikosta kovin tyhjä ja hiljainen. Siihen ei jotenkin totu ikinä, vaikka olen poikien viiden vuoden vuoroasumisen jälkeen todellakin sitä mieltä, että tämä on paras ratkaisu kaikille osapuolille. Kaikkein vähiten ymmärrän sitä, että systeemiä arvostellaan toimimattomaksi ja huonoksi olosuhteista tietämättä tai itse vastaavaa kokeilematta, kuten nyt vaikka lastenpsykiatri Sinkkonen tässä jonkun aikaa sitten lehtien sivuilla... Toki asiassa voi olla monta muuttujaa kun ihmisiä ja tilanteita on erilaisia, mutta toivon että tekstini tavoittaa jonkun asiaa pohtivan ja vakuuttaa hänet siitä, ettei tämä ole ollenkaan huono ratkaisu.WP_20160512_10_38_53_Pro.jpg

Olen sitä mieltä, että lapsilla on oikeus sekä isään että äitiin jos molemmat ovat suht täyspäisiä aikuisia ja haluavat olla lastensa arjessa mukana. Sen lisäksi muut elämään kuuluvat aikuiset ovat plussaa eivätkä keltään pois, siitäkin huolimatta että voin myöntää kokeneeni aluksi ahdistusta siitä, että joku muu tekee mun lasten kanssa mukavia asioita. Itse kun olen enemmän sellainen perustylsä tyyppi, etten jaksa lähteä kaiken maailman paikkoihin joka päivä siksi että lapsilla olisi kivaa. Mutta lapset ovat tottuneet, nyt en edes muista koska viimeksi olisin kuullut "mä meen sitten iskälle, siellä on paljon kivempaa"-protestin kun joku asia ei mene lapsen mielen mukaan. Meillä on siis alusta asti menty sillä systeemillä, että lapset ovat puolet viikosta isällään ja puolet meillä. Keskiviikosta lauantaihin ja päinvastoin, koska viikko on kaikille liian pitkä aika ja näin kuitenkin kumpikin koti saa osansa sekä kouluarjesta että viikonlopusta. Toki meille saa tulla jos haluaa vaikka olis iskän puoli viikosta, mutta teoriassa helpompi suunnitella omia menoja sen mukaan kun tietää ettei ole niin montaa lasta kotona odottamassa tai mukaan otettavaksi. Eikä tarvii miettiä onko kaikille tarpeeksi syötävää ja onko läksyt tehty ja niin edelleen...

WP_20160512_10_38_35_Pro.jpg

Poikien toinen koti on kilometrin päässä, nyt ovat jo niin isoja että itse pyöräilevät hakemaan jos jotain sattuu olla "väärässä" paikassa, yleensä lähinnä jalkapallovarusteet tai hammasraudat. No problem siis, toki tämä toimisi kehnommin jos välimatkaa olisi vaikka kymmenenkin kilometriä. Ehkä ainoa asia, mikä tässä järjestelyssä ärsyttää, on byrokratia. Siis se, kun lapsi ei virallisesti voi asua kuin yhdessä osoitteessa vaikka käytännössä asuisi tasan yhtä paljon kahdessa paikassa. Mun lapset siis asuu virallisesti isällään, koska siirsin vain oman osoitteeni muualle kun erottiin ja myöhemmin lapsia ei saanut erikseen muutettua perässä ilman jonkun viranomaisen ja toisen vanhemman suostumusta ja paperisotaa niin sille tielleen jäi. Ei sillä muuten väliä, mutta kaikki poikien ikäänkuin virallinen posti(kuten vaikka hammaslääkäriajat...) menee sinne toiseen paikkaan ja informaatio ei aina kulje ellei heti muista pistää viestiä kun posti on haettu.

WP_20160512_10_37_40_Pro.jpg

Tyttökin jo muistaa, että pojat ovat iskällä ja tulevat lauantaina sitten kun niitä ei keskiviikkona näy. Ja voi sitä jälleennäkemisen riemua sitten kun ovat taas kotona, isoveljet ovat kovin tärkeitä neljävuotiaalle vaikka eivät aina jaksakaan leikkiä ja pelata sen kanssa. Toisaalta kivakin kun on hiljaista eikä koko ajan kaikki ole jotain vailla tai muuten vaan kertomassa asioitaan yhtä aikaa. Pärjäisin mä toki niiden kanssa vaikka olisivat täällä aina, mutta ei se silti ole mitenkään multa pois että pojilla on mahdollisuus läheiseen suhteeseen ja arkeen myös isänsä kanssa. Ja varmasti paremmin osaan itsekin keskittyä siihen yhteiseen aikaan, kun se on rajallinen. Näin on hyvä. Tai tokihan ydinperhe olisi se helpoin ratkaisu, mutta kokemukseni mukaan ei sen kustannuksella että aikuisilla on paha olla ja se heijastuu lapsiin. Joskus on vaan parempi luovuttaa ja mennä eteenpäin, nyt viiden vuoden jälkeen voin todeta että se on ollut meille oikea ratkaisu vaikka ei alkuun niin helppoa ollutkaan.

WP_20160512_10_37_17_Pro.jpg

Kuvitituksena yläkerran uudelleenjärjestelyjä kun sieltä lähti kaksi sänkyä ja tilalle tuli kerrossänky, niin tyttö pääsi omaan huoneeseensa sitä odotellessa että isoveljelle joskus valmistuu se oma huone. Jostain syystä tila ei näytä yhtään lisääntyneen vaikka yksi sänky siirtyi ylemmäs, höh.